Prelaatin kirje (14. helmikuuta 2018)

”Kiittäkäämme Jumalaa, sillä kaikki tämä on Hänen ansiotaan.” 14. helmikuuta 1930 ja sama päivä vuonna 1943 ovat Opus Dein historiassa tärkeimpiä merkkipaaluja. Tekstissä prelaatti kiittää Jumalaa niistä ja muistelee niiden merkitystä.

Opus Dein prelaatti Brasilian vierailullaan.

Rakkaat lapseni, varjelkoon Jeesus tyttäriäni ja poikiani puolestani!

Kirjoitan teille tämän lyhyen kirjeen, matkani Brasiliaan yhä tuoreessa muistissani. Brasiliassa saatoin jälleen kerran ”koskettaa” Kirkkomme ja Opus Dein elinvoimaa. Tavattuani monia ihmisiä, perheitä sekä lukuisia nuoria, heidän ilonsa ja intonsa Jumalan työtä kohtaan oli lähes käsin kosketeltavaa. Siis kiittäkäämme, sillä kaikki tämä on Hänen ansiotaan.

Kiitollisuuden tunne on läsnä erityisesti tänään, kun on tullut täyteen 75 vuotta, helmikuun 14. päivän tapahtumista, vuonna 1943. Tuona päivänä pyhä Josemaria vastaanotti perustavanlaatuinen näyn. Näyn, joka näytteli suurta roolia Opus Deissä, nimittäin näyn Pyhän Ristin pappisyhteisöstä. Tänä vuosipäivänä, haluan ilmaista suurta kiitollisuutta, yhdessä kaikkein Opus Dein jäsenten kanssa, kaikille pojilleni, jotka toimitte prelatuurin tai hiippakunnan pappeina. Olemme hyvin kiitollisia nöyrästä omistautumisestanne kaikkien sielujen palvelemiseksi. Uudistakaa sydämissänne jälleen kerran tuo tahto olla ”sataprosenttisia pappeja”, kuten isällämme, pyhällä Josemarialla oli tapana sanoa.

Tänä päivänä muistelemme myös vuotta 1930, kun Jumala antoi pyhän Josemarian nähdä tahtonsa naisten osallistumisesta Opus Deihin. Tyttäreni, katsoessamme taakse ja nähdessämme kaiken sen apostolisen työn ja kentän, jonka olette avanneet, ja joka alati kasvaa kasvamistaan sekä nähdessämme tekemisenne ja intonne hedelmän, voimme vain spontaanisti todeta, että kuinka hyvin Jumala tekee asiansa, luottaen meidän pienuuteemme!

Viimeiseksi, tämä päivä merkitsee myös paaston alkamista. Viestissään paavi varoitti meitä erityisesti vääristä profeetoista ja niin monista katteettomista sekä lyhytikäisistä lupauksista, jotka jättävät sielumme tyhjiksi ja kyvyttömiksi ymmärtää sekä levittää Jumalan iloa. Pyhä isämme kannustaa meitä ”olemaan pysähtymättä välittömälle, pinnalliselle tasolle ja sen sijaan tunnistamaan se, mikä jättää sisimpäämme hyvän, pysyvämmän leiman, koska se tulee Jumalalta.” Pohtikaamme siis näin paaston alussa, että millainen toiminta sekä millainen ympäristö johtavat minua Jumalan luo ja mikä päinvastoin etäämmäksi Hänestä. Pohtikaamme myös, kuinka voimme tuoda tämän kaiken Jumalalle? Käykäämme yhdessä, tälle pääsiäiseen johtavalle kääntymyksen tielle.

Kuten tavallista tähän aikaan vuodesta, aloitan muutaman päivän kuluttua vuosittaisen retriittini, samanaikaisesti kuin pyhä isä. Älkää unohtako rukoilla paavin puolesta rukouksissanne ja muistakaa rukouksissanne myös minua.

Kaikella kiintymykselläni, teitä siunaten.

Isänne,

Fernando

Roomassa, 14. helmikuuta 2018