Opus Dein prelaatin tapaaminen paavi Franciscuksen kanssa

Paavi Franciscus tapasi 7. marraskuuta piispa Javier Echevarrían, Opus Dein prelaatin. Audienssin aikana piispa Javier kertoi matkastaan Suomeen ja Viroon ja vakuutti kaikkien rukoilevan päivittäin hänen puolestaan, niin kuin hän oli todistanut henkilökohtaisesti jälleen kerran Suomessa ja Virossa.

Paavi Franciscus ja piispa Javier Echevarria yksityisaudienssissa vuonna 2013.

Paavi Franciscus on tavannut aamulla 7. marraskuuta yksityisaudienssissa piispa Javier Echevarrían, Opus Dein prelaatin.

Prelaatti kiitti paavia kaikista niistä lukuisista hankkeista ja hedelmistä, joita tämä nyt päättyvä riemuvuosi on tuonut tullessaan. Hän myös kertoi paaville Opus Dein tekemästä apostolisesta työstä ja uudelleenevankelioinnista.

Piispa Echevarría muistutti jälleen kerran Opus Dein jäsenten elävän kiinteässä yhteydessä Pyhän Isän kanssa ja vakuutti kaikkien rukoilevan päivittäin hänen puolestaan, minkä hän myös itse sai henkilökohtaisesti todistaa matkallaan Suomeen ja Viroon.

Paavi kannusti jatkamaan prelatuurin apostolista työtä kaikilla elämän alueille ja siunasi koko sydämestään kaikkia niitä, jotka osallistuvat prelatuurin toimintaan.