Kertomuksia ja saatuja armoja

Kirkossa on tapana kääntyä tarpeen tullen sellaisten ihmisten esirukousten puoleen, jotka ovat kuolleet pyhyyden maineessa. Esittelemme valikoiman kertomuksia, jotka Opus Dein prelatuurin pyhäintapausten toimisto on saanut.

Autuas Álvaro del Portillo
Opus Dei - Kertomuksia ja saatuja armoja

Kolme vuotta migreenejä

Marraskuussa 1998 aloin saada ensimmäistä kertaa elämässäni migreenikohtauksia. Ensimmäisenä vuonna niitä tuli 4-5 kertaa kuukaudessa. Sen jälkeen asiaintila paheni ja sain migreenejä noin 10 kertaa kuussa. Minut todettiin osittain työkyvyttömäksi.

Syyskuussa 2001 kivut alkoivat olla vielä useimmin toistuvia, marraskuussa minulla oli migreeni joka toinen päivä. Alettiin ottaa askelia siihen suuntaan, että minut olisi julistettu kokonaan työkyvyttömäksi.

Yhteisymmärryksessä yrityksen lääkärin kanssa päätettiin, että jättäisin työskentelyn, koska ne kaksi tuntia, joina saatoin tehdä työtä, vaativat minulta paljon ponnistelua. Joka kerta, kun kärsin näitä kohtauksia, otin lääkettä, joka helpotti kipua, mutta se teki minut pahoinvoivaksi. Tietämättä, mitä tekisin, aloitin marraskuussa novenan Jumalalle don Álvaron rukouskortilla. Ensimmäisen kahden viikon aikana en parantunut, mutta sen sijaan kaksi ystävää "parantuivat" hengellisesti, mikä lohdutti minua ja antoi voimaa.

Päivä sen jälkeen, kun olin lopettanut kolmannen novenan, 12. joulukuuta, Guadalupen Neitsyt Marian juhlana, oli viimeinen migreenikohtaus. Kiitän tästä ihmeellisestä ja yhtäkkisestä kolmen vuoden kipujen jälkeen tapahtuneesta parantumisesta don Álvaro del Portillon esirukouksia. M.S., Utrecht (Holanda)

Työ

Vaikka minulla oli kaksi titteliä, toinen ekonomi, toinen yritysjohdon kandidaatti, en onnistunut saamaan työtä työhakemuksista ja -haastatteluista huolimatta. Kerroin tilanteestani yhdelle tädille. Hän antoi minulle useita don Álvaro del Portillon rukouskortteja ja sanoi minulle: jaa niitä ja rukoile niiden mukaan uskoen.

Tein niin, ja miten yllätyinkään, kun kännykkäni soi heti ja toisessa päässä oli ystäväni, joka sanoi minulle, että eräs ystävä, jota en tuntenut, tarvitsi kiireellisesti yritysjohtajaa, johon voisi todella luottaa. Otimme toisiimme yhteyttä, kävin haastattelussa ja samalla viikolla olin jo töissä. Tällä hetkellä olen ylityytyväinen työhöni ja haluan todella antaa kirjallisen todistuksen saamastani armosta. L.G.P. Maracaibo (Venezuela)